Verkosto­yhteistyö

Verkostoyhteistyö on merkittävä osa toimintaamme. Meille on tärkeää edistää kumppanuutta, yhdessä tekemistä ja ihmisten yhteen tulemista.

Osallistumme aktiivisesti  erilaisiin valtakunnallisiin, alueellisiin ja paikallisiin verkostoihin, jotka edistävät maahan muuttaneiden asioita.

Lisäksi olemme perustaneet ja koordinoimme oheisia verkostoja

MOVE-verkosto

  • MOVE-verkosto on monikulttuuristen järjestöjen, yksittäisten maahanmuuttaneiden sekä viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteisen vuoropuhelun ja tiedon välittämisen paikka Keski-Suomessa.
  • MOVE-verkosto rakentaa vahvaa yhteistyötä ja vaikuttaa maahan muuttaneiden osallisuuteen yhteiskunnassa.
  • MOVE-verkosto on kaikille avoin.
  • MOVE-verkoston kautta saadaan kentän ääni kuuluviin Järjestöareenalle sekä kaupungin suuntaan.

Verkoston tavoitteena on

  • Toimia monikulttuuristen asioiden yhteisenä äänenä.
  • Vahvistaa maahan muuttaneiden sekä monikulttuuristen järjestöjen osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja aktiivista kansalaisuutta.
  • Keski-Suomen monikulttuuristen yhteisöjen keskinäisen yhteistyön vahvistaminen sekä toiminnan tukeminen.

Verkostoyhteistyön hyödyt

  • Yhteisen äänen ja näkemysten esille tuominen sekä vaikuttaminen      
  • Ymmärrys toimijakentän roolinjaosta kasvaa      
  • Mahdollistaa uusien kontaktien ja kumppaneiden löytymisen 
  • Hyvien käytäntöjen jakaminen
  • Verkosto lisää yhteistyön mahdollisuuksia
  • Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistuen hyödyntäminen
  • Uusien tietojen ja osaamisen hyödyntäminen

Movessa sinä tai yhdistyksesi

  • voitte tuoda äänenne päättäjien ja kantasuomalaisten korviin
  • saatte tietoa yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta
  • teette yhteistyötä maahanmuuttaneiden aseman parantamiseksi.

Move-verkosto esitteet suomeksi 
Move -verkosto esitteet  englanniksi

Tutustu myös Keski-Suomessa toimivista monikulttuurisuus järjestöjen koottuun kattavaan tietopakettiin infograafiin (alla kuvana). 2019

Haluatko sinä tai yhdistyksesi tulla mukaan – ota yhteyttä
emmanuel.sibomana@paremminyhdessa.org


MONIKOTO – Monikulttuurisuuden ja kotoutumisen toimijakahveet

MONIKOTO (entinen Maahanmuuttajahankkeiden kahvit) on Keski-Suomessa maahanmuuttajatyötä tekevien kohtaamispaikka, jossa voi välittää tietoa omasta toiminnasta, keskustella alan ajankohtaisista kysymyksistä sekä luoda yhteistyötä erilaisten asioiden tai tapahtumien ympärille. Voimme kutsua myös vierailijoita puhumaan ryhmää kiinnostavista aiheista.

Kahveille osallistuu mm. maahanmuuttajien kanssa työskentelevien hankkeiden ja järjestöjen työntekijöitä. Tapaamisia on kevät- ja syyskaudella noin kahden kuukauden välein.

Jos haluat olla mukana, ilmoittaudu postituslistalle, jolla tapaamisista ilmoitetaan

emmanuel.sibomana@paremminyhdessa.org