Joskus maailma muuttuu nopeammin kuin arvaakaan. Maailmalla tarkoitan nyt tässä blogissa suomalaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen (sotejärjestöt) toimintaympäristöön viime vuosina kohdistuneita ja yhä kohdistuvia muutoksia. Varsinainen lähtölaukaus muutokselle tapahtui vuonna 2017 kun Veikkaus, Fintoto ja Raha-automaattiyhdistys RAY yhdistyivät ja perustettiin Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Vielä vuonna 2020 ajattelin, että suomalaisen järjestökentän pitkäaikainen lähes symbioottinen suhde julkiseen sektoriin ja valtioon näytti rakoilevan, mutta suhde näytti silti elinvoimaiselta ja monin tavoin erilaisiin toiminnallisiin ja rahoituksellisiin yhteistyörakenteisiin juurtuneelta. Nyt en ole enää yhtään niin luottavainen tämän suhteen jatkosta kuin vielä vuonna 2020 olin. Liitto näyttää rakoilevan nyt vakavasti. Eikä tämä johdu järjestöosapuolesta.
Koronavuosien aikana voimakkaasti laskeneet tuotot johtivat nopeasti rahoitusmallin uudistukseen ja rahapelien tuotot kytkettiin valtion budjettiin. Tämä herätti jo tuoreeltaan järjestökentässä epäilyjä rahoituksen ennustettavuudesta. Huoli konkretisoituikin kevättalvella 2024. Pelkästään sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksia tullaan lähivuosina leikkaamaan 130 miljoonalla eurolla valtionavustusten ollessa nyt noin 400 miljoonaa vuodessa. Kolmanneksen leikkaus tuloista tarkoittaa huomattavaa vähennystä järjestöjen ennaltaehkäisevään työhön.
Monet sotejärjestöt – uskaltaisin sanoa, että käytännössä miltei kaikki – ovat olleet järkyttyneitä siitä, ettei poliittisella ohjauksella tehtyjä leikkauksia syksyisessä budjettiriihessä mitenkään kohtuullistettu. Sotejärjestöjä on järkyttänyt myös se sotejärjestöjen avustuskeskus STEA:n ilmoitus, että leikkaus on kohdistumassa hanke- ja investointiavustusten lisäksi myös perusrahoitukseen, joka juuri on mahdollistanut pitkäjänteisen työn suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Surullista on, ettei avustusleikkausten vaikutuksia ole ilmeisesti lainkaan arvioitu. Ilman sotejärjestöjen matalan kynnyksen tukea ja toimintaa monet ongelmat todennäköisesti tulevat kasautumaan ja syvenemään ja nostavat käytännössä sosiaaliturvan kustannuksia. Samanaikaisesti valtiontalouden tasapainottamisen oikeutuksella vähennetään voimakkaasti resursseja myös julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluista. Sekä sotejärjestöiltä että julkiselta sektorilla vähentyvät resurssit kurittavat todennäköisesti usein myös samoja ihmisiä. Monet ihmiset uhkaavat jäävät vaille apua ja tukea.
On vaikea olla sotejärjestöjen tulevaisuuden optimisti näinä aikoina. On tärkeää kuitenkin muistaa, että elinvoimainen kansalaisyhteiskunta kaikkine järjestöineen ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitä on kehitettävä ja uskottava sen tulevaisuuteen ja merkittävyyteen. Emme voi kadottaa sitä. Haluaisinkin ajatella niin kuin sananlaskun mummo: ”eteenpäin, sanoi mummo lumessa”. Sananlasku kertoo meille, että on mentävä eteenpäin, otettava haasteita vastaan sisukkaasti ja samalla ratkaisuja keksien. Samalla tarvitsemme haasteiden ratkaisuissa sotejärjestöjen yhteistyötä ja oman toimintamme puolustamista ja kirkastamista julkisuudessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Meidän on yhä painokkaammin kerrottava, kuka meitä tarvitsee ja mihin meitä tarvitaan!
Kimmo Lind
Paremmin Yhdessä ry
puheenjohtaja, lehtori Humanistinen ammattikorkeakoulu