Opitaan yhdessä oppimaan -hankkeemme tavoitteena on kehittää Suomeen muuttaneiden aikuisten oppimis- ja opiskelutaitoja sekä opastaa vapaaehtoisia noiden taitojen tukemisessa Opitaan Yhdessä -toiminnassamme. Tätä varten hankkeessa aiemmin työskennellyt Piia Cordoba toteutti selvityksen ’Oppimisen haasteet maahanmuuttajataustaisten aikuisopiskelijoiden opin polulla: Opiskelijoiden ja ohjaajien näkökulmia’. Pääset lukemaan koko työn tästä linkistä.
Selvitystä varten haastateltiin 9 aikuisten perusopinnoissa, ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevaa maahan muuttanutta opiskelijaa ja 17 joko työssään tai vapaaehtoisena maahan muuttaneita ohjaavaa/opettavaa henkilöä. Haastatteluilla kartoitettiin, millaisilla opiskelun ja oppimisen osa-alueilla maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden nähdään erityisesti tarvitsevan tukea. Lisäksi kerättiin ajatuksia ja ideoita siitä, miten opiskelua, oppimista ja niihin liittyvien taitojen kehittymistä voitaisiin tukea.
Selvityksessä havaittiin, että vieraskielisillä aikuisopiskelijoilla on opiskelussa ja oppimisessa eniten tuen tarvetta asiatekstin rakentamisessa ja siihen liittyvissä prosesseissa. Vieraskieliset opiskelijat voivat tarvita apua myös varsinkin olennaisen löytämisessä tekstistä, tehtävän ohjeiden ymmärtämisessä, luetun ymmärtämisessä yksityiskohtaisella tasolla sekä tiedonhaussa Internetistä. Vastauksissa kuitenkin korostui, että oppimiseen ja opiskeluun liittyvä osaaminen ja tuen tarve vaihtelevat yksilöllisesti, mikä tulee huomioida tukitoimissa.
Tulosten pohjalta opiskelua ja oppimista tukisivat erityisesti monilukutaidon opettaminen ja monikielisyyden hyödyntäminen. Vaikka opiskelijoiden suomen tai englannin kielitaito olisi heikko, he eivät ole kielitaidottomia. Heidän usein huomiotta jätetty muiden kielten taitonsa voisi olla hyödyksi opiskelussa ja oppimisessa. Piia Cordoba (2021, 33–34) kiteyttää: ”Maahanmuuttajataustaiset aikuisopiskelijat ovat kykeneviä kielitaitoisia ihmisiä, jotka pääsevät tavoitteisiinsa oikeanlaista tukea tarjoavan koulutusjärjestelmän avulla.”
Selvitystyö tarjoaa maahan muuttaneita kouluttaville tahoille ideoita, joiden avulla opiskelijoita voidaan paremmin ohjata opin polulla Suomessa. Lisäksi tulosten avulla edistetään oppimis- ja opiskelutaitojen tukemista Opitaan Yhdessä -toiminnassamme. Niiden pohjalta on jo toteutettu kirjoitus- ja mediataitojen harjoittelua työpajoissa ja opetustuokiossa. Tulokset tukevat myös kehittämistyötä, joka antaa Opitaan Yhdessä -toiminnan vapaaehtoisille eväitä oppimis- ja opiskelutaitojen tukemiseen.