Vuosi 2024 oli Paremmin Yhdessä ry:n juhlavuosi, yhdistyksemme täytti 15 vuotta!
15 vuoden sisään on mahtunut paljon erilaista toimintaa, monenlaisia vaikuttavia hankkeita, vaikuttamistyötä, yhdessä tekemistä ja kehittämistä sekä valtavasti opettavaisia kokemuksia. Kokemuksiamme on koottu historiikkikirjaamme ”Toivon jäljillä”. Kirjaa voi edelleen ostaa 20 € hintaan ja samalla tukea yhdistyksemme arvokasta toimintaa.
Nyt on sopiva hetki hengähtää ja katsoa kulunutta vuotta taaksepäin. Yhdistyksemme on tänäkin vuonna kokenut monta huippuhetkeä.
Juhlavuoteemme on mahtunut paljon iloa ja surua. Voi sanoa, että oli aikamoinen luopumisen vuosi, koska kaksi menestyksekästä hankettamme päättyivät, emmekä saaneet niille jatkoa. Se kosketti toimintaamme paljon. Mutta samalla iloitsimme myös päättyneiden hankkeidemme todella isoista tuloksista ja vaikuttavuudesta.
Syntymäpäiviä ja kesää juhlittiin 5.6. ja siellä saimme kuulla monta ihanan inspiroivaa puheenvuoroa ja ihanaa muistoa viidentoista vuoden varrella tehdystä työstä.
Paremmin Yhdessä ry:n koordinoima MOVE-verkosto kokosi yhteen eri toimijoita yhteisten tärkeiden asioiden äärelle ja yhdessä veimme mm. maahanmuuttajaneuvoston perustamista kunnan ja hyvinvointialueen päättäjien käsiteltäväksi. Työtä riittää vielä tuleville vuosillekin!
Toukokuussa olimme mukana ja koordinoimme hienoa monikulttuurista tapahtumaa, joka veti Jyväskylän pääkirjastolle melkein 2000 kävijää! Kaksipäiväisenä järjestetty Meidän Jyväskylä-tapahtuma toi yhteen taiteellisia esityksiä eri kulttuureista sekä toimijoita Keski-Suomen alueelta. Meidän juttu julkaistiin KSML-nettisivuilla ja sen voit lukea täältä.
Näiden lisäksi vuoteen mahtuu paljon ihania kohtaamisia, arjen asioissa, opinnoissa ja digitaidoissa tukemista sekä kotoutumiseen ja maahanmuuttoon liittyvien asioiden kouluttamista ja yhteisen ymmärryksen luomista.
Haluamme kiittää kaikkia 15-vuoden matkassa mukana olleita vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita, toiminnassa kävijöitä, työntekijöitä, harjoittelijoita, ja erityisesti Paremmin Yhdessä ry:n hallituksen jäseniä. On hyvä muistella, kuinka paljon rauhan rakentamisen tekoja olemme tehneet yhdessä. Paremmin yhdessä!
Nautitaan joulun rauhasta ja annetaan sen kantaa meidät ensi vuoteen!
Hyvää joulua!
Kuvassa Annika Sibomana, Helmi Heimonen, Dmitrii Sigal, Emmanuel Sibomana ja kieliharjoittelija Hakem.