Annika Sibomana
Vastuualueet
- Vapaaehtoistoiminnan koordinointi
- Opiskelija- ja oppilaitosyhteistyö
- Verkostotyö
- Opitaan Yhdessä -toiminnan koordinaattori
Kuka olet ja mitä teet PYRissä?
Olen Annika Sibomana ja olen ollut Paremmin Yhdessä ry:ssä mukana vuodesta 2016. Teen töitä sekä vapaaehtoisena että varsinaisena työntekijänä. Lisäksi olen Paremmin Yhdessä ry:n hallituksen kutsuttu sihteeri. Työssäni teen monipuolisesti erilaista maahan muuttaneiden tukemistyötä, verkostotyötä sekä palveluiden kehittämistä ja vaikuttamistyötä.
Minkälaista osaamista tarvitset tässä työssä?
Työ vaatii hyvin monipuolista osaamista, kuten kohtaamistaitoja, joustavuutta, innovatiivisuutta, kuuntelutaitoja, vuorovaikutustaitoja, empatiakykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Lisäksi etenkin kehittämistyössä vaaditaan sinnikkyyttä ja eteenpäin suuntaavaa ajattelua. Vaihtelevissa ja monipuolisissa työtehtävissä tarvitaan myös uusien asioiden nopeaa omaksumista. Positiivinen asenne on supervoimani!
Miksi maahan muuttaneiden kanssa tehtävä työ on sinulle tärkeää?
Minulle on tärkeää, että kaikilla tässä maassa asuvilla ihmisillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet elää hyvää elämää ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Minusta on tärkeää kantaa sosiaalista vastuuta heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Lisäksi koen työn itselleni todella rikastuttavana, kun opin joka päivä uutta ja kohtaan uusia ihmisiä ja kulttuureita.
Mitä muuttaisit, jos voisit muuttaa jotain kotouttamisen kentällä?
Muuttaisin pois kaiken turhan byrokratian, jotta muutosta kaipaavat asiat olisivat helpommin muutettavissa, ja ihmisten olisi myös itse helpompaa päästä vaikuttamaan itseään koskeviin palveluihin ja asioihin.
Oma juttu:
”Elä elämääsi joka päivä ihmetellen ja oppien uutta.”